radiokuu.net

Suositut radiokanavat Suomessa

Radio SuomiPop

Radio SuomiPop -kanavaa ei varmaankaan ole voinut välttyä kuulemasta, jos on vähääkään radion äärellä viihtynyt. Kyseessä on vuonna 2001 toimintansa aloittanut kaupallinen valtakunnallinen kanava, joka nimensä mukaisesti soittaa vain suomalaista popmusiikkia. Radio SuomiPop kertoo kohderyhmänsä muodostuvan lähinnä 25 – 44 -vuotiaista radion kuuntelijoista, joissa on suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia. Kanavan omistaa Sanoma Media Finland, joka omistaa myös muita radiokanavia, kuten esim. Radio Aallon ja Radio Rockin.

Suomen suosituimpia

Radio SuomiPop on Suomen suosituin kaupallinen radiokanava: se tavoittaa nimittäin viikoittain reilusti yli miljoona suomalaista radion kuuntelijaa. Aseman kuunnelluin ohjelma on Aamulypsy, joka on myös koko suomalaisen radiotarjonnan suosituin aamuohjelma. Aamulypsyn ja muiden suosittujen ohjelmien juontajat ovatkin nousseet jo kansallisiksi julkisuuden hahmoiksi kotimaassamme. Tällaisia tunnettuja radiotoimittajia ovat esimerkiksi Jaajo Linnonmaa, Anni Hautala ja Hovimuusikko Ilkka. Viimeksi mainittu on myös korkeantasoinen muusikko, jonka keikkoja voi käydä katsomassa esimerkiksi Casino Helsingissä.

Mikäli aiot lähteä Hovimuusikon keikalle, kannattaa miettiä kahdesti, kannattaako jännitystä lähteä hakemaan myös pelipöydästä – Oikealla kasinolla pelaamisessa on tietysti aivan oma hienostunut tunnelma, mutta aloittelevan peliharrastajan kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä, sillä jos pelikokemusta ei ole vielä karttunut kovinkaan paljoa, on vaarana menettää kaikki säästöt nopeastikin. Ei kannata kuitenkaan masentua tästä, päinvastoin, sillä pelaamisen voi aloittaa helposti ja turvallisesti internetissä – esimerkiksi CasinoEuron suositussa pelipalvelussa, jossa voi halutessaan harjoitelle pelaamista myös ilman rahapanosta. Kun tunnet viimein olevasi varma pelaaja, voit haastaa vaikkapa Hovimuusikko Ilkan tai jonkun muun Radio SuomiPopin juontajista pelaamaan muutaman kierroksen Texas Hold ’emiä tai jotakin muuta suosittua pokeria.

SuomiPop Festivaali valtaa Keski-Suomen heinäkuussa

Radio SuomiPop on laajentanut toimintansa myös radioaaltojen ulkopuolelle, sillä SuomiPop on tullut tunnetuksi myös omasta kesätapahtumastaan: Jyväskylässä vuosittain järjestettävästä SuomiPop Festivaalista, joka on vuosi vuodelta saanut lisää suosiota muiden kesäfestarien ohessa. Radio SuomiPop järjestää tätä tapahtumaa yhdessä toisen yhtiön, Himos-lomat Oy:n kanssa. SuomiPop Festivaaleille on luvassa nimekkäitä esiintyjiä tänäkin vuonna, kun festivaalit järjestetään 9. – 11. heinäkuuta Jyväskylän Lutakonaukiolla. Siellä voi varmasti nähdä myös monta SuomiPopin tunnettua radiotoimittajaa.

posted by admin in Radio and have Comments Off on Radio SuomiPop