radiokuu.net

Suositut radiokanavat Suomessa

Televisiomainokset Suomessa

Televisiomainonta on tehokasta: se tavoittaa suuret massat ja voi parhaimmillaan tuoda valtavasti positiivista huomiota yritykselle. Sen etuna on se, että mainokset voidaan kohdentaa selkeästi oikealle yleisölle valitsemalla mainosajat juuri silloin, kun kohdeyleisö on television äärellä sekä suunnittelemalla mainokset juuri kohdeyleisöä kiinnostaviksi. Liikkuva kuva sekä tarttuvat hokemat ja melodiat saavat katsojat muistamaan tuotteen.

Useat televisiossa nähdyt mainokset ovat jääneet kokonaisten sukupolvien yhteisiksi muistoiksi. Erilaiset Elovena-mainokset luottivat perinteiseen suomalaiseen maalaismaisemaan, samoin kuin monet mainokset, joiden musiikki jäi taatusti päähän soimaan. Hyvä mainos on riittävän yksinkertainen ja sopivasti ärsyttävä.

Televisiomainos on usein osa isompaa mainoskampanjaa, ja on huomattu, että TV-mainos lisää huomattavasti mainostavan yrityksen verkkosivuvierailuja.

Televisiomainonta on paitsi käyttänyt julkisuudesta tuttuja henkilöitä mainoksissa mielenkiinnon herättämiseen, myös luonut tunnettuja hahmoja. Kari Grandi mainosti miehekkäästi mehua ja Simo Vaatehuoneelta vaatteita. Panu-tytön maalimainoksia vaadittiin kiellettäviksi liian runsaan rintavarustuksen takia.

Televisiomainonnassa käytetään kuitenkin enemmän julkisuudesta tuttuja henkilöitä herättämään mielenkiinnon. Esimerkiksi Betssonin ja Duudsonien tekemä kasinomainos herätti ilmestyessään huomiota, olivathan Duudsonit kovasti pinnalla jo tuohon aikaan. Teemu Selänne ja Kiira Korpi ovat mainostaneet näkyvästi Valion maitoa ja esimerkiksi laulaja-näyttelijä Samuli Edelmann on mainostanut sekä Elisaa että Saarioista.

Kuukauden Parhaat Sekunnit on mainoskilpailu, jossa palkitaan ajankohtaista ja onnistunutta televisiomainontaa. Sen järjestää Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL yhdessä MTV Oy:n, MTV3:n, Subin ja AVAn kanssa.

Hokemat kuten DNA:n ”Elämä on”, Tikkurilan ”Siitä se ajatus sitten lähti” ja Arlan ”Jokaisessa meissä asuu pieni lehmä” ovat tarttuneet tiukasti ihmisten puheenparteen. Mediamaailma on parhaillaan suuressa muutoksessa ja vain aika näyttää, millaista mainostaminen televisiossa ja muualla mediassa tulee olemaan, ja tuleeko vielä koko kansan tavoittavia mainoksia!

posted by admin in Televisio and have Comments Off on Televisiomainokset Suomessa